HAUKASTA PIIPPULEVOLLE

Sapokan runotuokiossa sunnuntaina 16.7. kimaralaiset Leena-Kaisa Kivioja ja Esko Junkkari esittelevät omia mielirunojaan Aaro Hellaakosken tuotannosta. Heidän esityksensä otsikko ”Haukasta Piippulevolle” korostaa Hellaakosken runoista – ja hänen elämästään – löytyvää kamppailua pois itsekkyydestä ja uhmakkuudesta kohti luonnon avulla tapahtuvaa seestymistä. Lopulta runoilija on valmis kuuntelemaan ja kuvastamaan kauneutta ja kuolemaa.”Elämässänsä kuolemiseen kuka täysin kykenee, hän on varjoton, askeleensa ei jälkeä hiekkaan tee.”

AARO HELLAAKOSKI 22.6.1893 Oulu – 23.11.1952 Helsinki

Aaro Hellaakosken syntymästä 130 vuotta, kuolemasta 70 vuotta.

Aaro Hellaakoski oli monipuolinen lahjakkuus, joka kulki elämässään omia reittejään. Hän oli kiihkeä niin taiteessaan kuin päivätyössään maantieteen ja luonnonhistorian opettajana sekä tutkimustyössä ja yliopiston dosenttina.. Kouluvuosina hän joutui puolustautumaan synnynnäisen huulihalkionsa synnyttämältä pilkalta nyrkein ja sanoin.

Aikalaistaiteilijoista lähimmäksi tuli Wäinö Aaltonen, jonka Lempi –sisareen Hellaakoski tutustui 1921. Lempi suostui kosintaan1924, avioliitto solmittiin kuukauden kuluttua ja ensikotiin hankittiin kalusteeksi kymmenen taulua. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Katri ja Eero.

Hellaakosken runotuotanto on laaja. Käänteentekeviksi, runoutta muuttaviksi kokoelmiksi nousivat Jääpeili (1928) ja Sarjoja (1952). Jääpeilin ”Tyranni”, ”Dolce far niente”, ”Keväinen junamatka” olkoot esimerkkejä kokoelman runoista. Ei tietenkään saa unohtaa runoa ”Hauen laulu”, jota Hellaakoski itse piti runoutensa ihmeenä.

Rauhan luonteensa kiihkeydelle ja ihmistä ympäröivälle pimeydelle Hellaakoski löysi luonnosta. Sulautuminen luonnossa vallitsevaan harmoniaan tuotti kokoelman Sarjoja, jonka yhdeksästä runosarjasta  voisi mainita Satakieli- ja Piippulevolla –sarjat.

Hellaakosken viimeiseksi kokoelmaksi jäi Huomenna seestyvää, joka julkaistiin postuumisti 1953 Hellaakosken menehdyttyä syöpään marraskuussa 1952.