Teatteriryhmä Kimaran Sapokan runotuokiossa sunnuntaina 6.8.2023 klo 18 esitellään kaksi kotkalaista harrastajakirjoittajaa, Marja Kurki ja Jaakko Raittila.

Marja Kurki esittäytyy näin:

Olen Marja Kurki, kotkalainen harrastajakirjoittaja. Olen syntynyt 1950-luvun puolessa välissä. Olen kolmen lapsen äiti ja viiden lastenlasten ja yhden extran mummi. 

Kirjoittelin jo lapsena 1960-luvulla  kaikenlaisia pikku tarinoita isän kirjoituskoneella,  jota aina pyysin lainaksi. Ahmin kirjoja, joita kannoin kotiin kirjastosta. Kerran otin hyllystä "Setä Tuomon tuvan" ja jouduin puhutteluun tiskillä siitä, oliko se sopiva minun ikäiselle. Intin että haluan sen lukea. Sain lopulta sen lainaksi. Meillä kaikenlaisen muun kirjallisuuden kuin koulukirjojen lukeminen ei ollut hyväksyttyä. Jouduin joskus lukemaan peiton alla taskulampun valossa piilossa. Kesäisin menin usein sireenipensaan suojiin lukemaan.

Opiskelin Pekkas-Akatemissa  kirjoittamista, ja jatkoin Sinivaaran Irjan ryhmässä.

Innostuin runoudesta, koska siinä saan jäsennellä tätä maailmaa ja leikkiä sanojen kanssa. Minulle on myös tärkeää, että runoissani on jonkinlainen sanoma, etten vain heitä sanoja toistensa perään. 

Rakastan runoutta. Pidän Tomi Kontion runoista kovasti. Muista suomalaisista mm. Eino Leino, Edith Södergran, V.A. Koskenniemi ovat koskettaneet. Pidän myös englantilaisesta sekä irlantilaisesta runoudesta, mutta olen lukenut myös amerikkalaista, venäläistä ja keskieurooppalaista runoutta. Ammennan kaikesta jotakin.

Jaakko Raittila on ehtinyt julkaista jo useamman omakustanteen. Hän kertoo kirjoittamisestaan näin:

Olen  syntynyt 1948 Helsingissä, kouluvuodet asunut Jyväskylässä ja opiskellut Helsingissä ja Tampereella. Työvuodet sosiaalityöntekijänä olen tehnyt usealla paikkakunnalla, viimeksi Kotkassa, jossa olen asunut vsta 1993. Olen runoillut aktiivisesti nelisenkymmentä vuotta ja julkaissut omakustanteet Sama maa (1998), Hiljaiset linnut (2012) ja Mitä kirjoittanetkin (2016). Kaj Chydenius on säveltänyt useampia runojani.

Olen harrastajarunoilija. Kirjoittamiseen sain jo koulupoikana virikkeitä ja kannustavaa palautetta, sekä kotoa että äidinkielen opettajalta. Runoilusta kehittyi harrastus, kun tarvitsin sitä ajatusteni selvittelyyn elämäni kiperissä mutkissa. Kirjoittaminen kiteytti eteenpäin vieviä oivalluksia ja paransi mielialaa. Näytin runojani muille, ja kannustava palaute jatkui. Nyt harrastus on jo elämäntapa. Yksinäisen työstämisen ohella se merkitsee kontakteja ihmisiin, eräänlaista keskustelua heidän kanssaan.

Runon lyhyt muoto on sopinut minulle. Proosaan verrattuna käsityö on kevyempää ja levittäminen helpompaa. Ehkä minulla on kykyä tiivistää ajatuksiani, ilmaista laajoja kokonaisuuksia pienessä tekstissä.

Kohderyhmäksi haluan määritellä kaikki ”kuuloetäisyydellä” olevat lähimmäiset. Tietenkin yleisöni on aika pieni, mutta se on minulle riittävä niin kauan kuIn erilaiset ihmiset antavat runoistani palautetta.

Mitä toivon runojeni saavan aikaan lukijassa? Keskustelua, ajattelua, samanlaisuuden ja erilaisuuden kokemista. Parhaimmillaan tuloksena on ymmärtämisen lisääntyminen, mikä voi vaikuttaa vapauttavasti. Toisaalta tärkeää on haastaminen ja kritiikki, tasavertaisesti kirjoittajan ja lukijan välillä. Runoilijan ei pidä luulla, että kaikki menee läpi. Kriittinen palaute auttaa kehittymään. Tavoitteena on yhdessä eläminen ja elämän jatkuminen.

Jaakko